Taustaa

Olen Valviran hyväksymä psykoterapeutti ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Terveydenhoitoalalla olen työskennellyt vuodesta 1986 lähtien, parikymmentä vuotta siitä psykiatrialla. Kokemusta psykiatrialla on kertynyt työskentelystä aikuisten, nuorten, pariskuntien, perheiden ja verkostojen kanssa. Olen käynyt myös monia lyhyempiä koulutuksia näiden vuosien aikana, mm. vanhemmuuteen, vuorovaikutukseen, väkivaltaan, traumoihin, itsetuhoisuuteen, pakko-oireisiin liittyen.

Toiminta-ajatus

Tarjoan psykoterapiapalveluita nyt yksityisesti pariskunnille ja perheille. Lisäksi tarjoan psykoterapeuttisia yksilökäyntejä. Mikään huoli/murhe/asia ei ole liian pieni tai liian suuri, etteikö siitä voisi tulla keskustelemaan. Tärkein asia minulle työssäni on, että kuuntelen aina asiakasta ja kunnioitan hänen tavoitteitaan, toiveitaan ja ajatuksiaan. Perheiden ja pariskuntien kanssa työskentelyssä tärkeintä on, että jokainen saa tasapuolisesti kertoa oman näkemyksensä ja ajatuksensa. Jos sen ilmaiseminen on vaikeaa muiden läsnä ollessa, voidaan sopia kahdenkeskisestä keskustelusta. Terapia onnistuu myös etäkontaktina.